SingStarin tuottaja Jonathan Mead kertoo eu.playstation.com-sivustolle SingStar Dancesta ja SingStar Guitarista.
Millä tavoin SingStar Guitar ja SingStar Dance laajentavat SingStar-kokemusta?
Näissä peleissä neljä henkilöä voi olla mukana pelissä yhtä aikaa. Se on meille iso ja jännittävä uudistus.
SingStarilla on mahtava verkkoyhteisö, ja käyttäjät lataavat videoita verkkoon ahkerasti. Videoilla näkee usein taustalla ihmisiä, jotka haluaisivat osallistua esiintymiseen. Nyt he pääsevät oikeasti mukaan laulajien esitykseen joko tanssimalla tai soittamalla kitaraa.
Mitä etuja SingStar Guitar ja SingStar Dance tuovat peliin?
Suurin etu on se, että käyttäjillämme on paljon enemmän mahdollisuuksia pelata peliämme ja olla vuorovaikutuksessa sen kanssa.
Aikaisemmin on vain laulettu, mikä saattaa hermostuttaa tai karkottaa osan ihmisistä, vaikka olemmekin pyrkineet madaltamaan esiintymiskynnystä esimerkiksi kahden mikin ja yhdessä laulamisen avulla.
Nyt tarjoamme kaksi pelitilaa, joissa esiintymistapansa voi valita vapaammin. Laulamista vierastavat osallistujat voivat soittaa kitaraa tai tanssia. Peliin pääsee näin ollen mukaan aiempaa useammilla tavoilla - ja ennen kaikkea koko porukka yhdessä.
Julkaisetteko lisensoidun SingStar-kitaran tai muita oheislaitteita?
Tällä hetkellä meillä ei ole suunnitelmia julkaista kitaraoheislaitetta SingStar Guitarille, sillä sen pitäisi toimia kaikkien PS3:lle jo julkaistujen kitaraohjaimien kanssa. Kunhan käyttäjällä on jokin kitaraohjain, se on yhteensopiva pelin kanssa. Tanssin osalta tarvitset vain PlayStation Move -ohjaimet ja PlayStation Eye -kameran, niin kaikki on valmista.
Onko PlayStation Move -ohjainta tarkoitus käyttää SingStarissa muilla tavoin?
PlayStation Move on ehdottomasti avannut uusia mahdollisuuksia SingStarissa pelaamisen suhteen. Emme ole aiemmin pystyneet seuraamaan pelaajan liikkeitä ja tekemisiä. Aiomme ehdottomasti palkita biisien aikana hyvällä meiningillä joraavia pelaajia.
PlayStation Moven ansiosta voimme tehdä hienovaraisia muutoksia peliin, kuten valikoissa siirtymiseen. Voit vaikkapa käyttää ohjainta taikasauvana rannetta heilauttamalla.
Tukeeko kumpikin nimike ladattavaa sisältöä?
Kyllä. SingStore on merkittävä osa SingStaria - tälläkin hetkellä siellä on yli 2 000 kappaletta. Varmistamme kyllä, että SingStar Guitar ja SingStar Dance ovat kummatkin mukana SingStoressa. Luonnollisesti se myös kehittyy ja kasvaa ajan kuluessa.
Julkaistaanko peleille SongPack-paketteja?
Kuten sanoin, SingStore on niin merkittävä asia SingStarille, että emmeköhän julkaise SongPack-pakettejakin. Mukana on uusi valikoima pelitiloja, joten meillä on enemmän valinnanvaraa tarjottavana kuluttajille. Koostamme eri vaihtoehtoja SongPack-paketeiksi varmasti jossain vaiheessa.
Millaisia haasteita kohtasitte pelejä tehdessänne?
SingStar-pelisarja on nyt viisivuotias, ja sen pelejä on myyty yli 22 miljoonaa kappaletta. Se on siis tunnettu ja vakiintunut nimike. Kaikkia pelillisiä muutoksia piti harkita tarkkaan, sillä oli tärkeää varmistaa, että ne todella parantaisivat pelikokemusta. Uskon pystyneemme siihen Guitarissa ja Dancessa, mutta se vaati analysointia, kehittämistä ja kovaa työtä. Käyttäjäkokemus on täysivaltainen, ja jokainen voi osallistua ja viihtyä pelin parissa. Halusimme, että jokainen nauttii siitä, mitä on tekemässä.
SingStar-peleissä tärkeää on myös helppokäyttöisyys. Valikkojen käyttö sekä pelin valinta ja aloitus on todella helppoa. Nyt mukana on tietysti uusia valintoja, kuten haluatko laulaa ja tanssia vai laulaa ja soittaa kitaraa. Helppokäyttöisyyden takaaminen oli varsin ainutlaatuinen haaste, mutta selvisimme siitä mielestäni hyvin.
Millaisia ovat olleet omat hienoimmat hetkesi näiden pelien parissa?
Kummankin version osalta mieleen on jäänyt sama hetki: kun neljä ihmistä pelasi SingStaria yhdessä ensimmäistä kertaa. Oli kyseessä sitten laulaminen ja tanssiminen tai laulaminen ja kitaransoitto, neljä ihmistä voi osallistua ja pitää hauskaa yhdessä ja yhtä aikaa.
Millä tavoin SingStar on mielestäsi edistänyt musiikkipelien lajityyppiä?
SingStar on näyttänyt pelaajille, mitä musiikkipeleissä on mahdollista saavuttaa, kun peli on tehty hyvin ja käyttäjät ovat itse pääroolissa. Tästä aiheesta ei kuitenkaan voi puhua mainitsematta pelaajayhteisöämme. Olemme panostaneet todella paljon vuorovaikutukseen käyttäjiemme kanssa, ja tämän lähestymistavan hyödyt on tunnustettu myös muissa lajityypin peleissä.
Mitä vinkkejä antaisit potentiaaliselle SingStar-pelaajalle, joka ei kuitenkaan ole vielä rohkaistunut tanssimaan tai laulamaan?
Sanontamme mukaan jokaisen ihmisen sisällä on SingStar-tähti, ja itse uskon tähän täysin. Jokainen haluaisi osallistua tavalla tai toisella kuuntelemaansa musiikkiin, ja esiintyminen on yleensä helpointa ystävien kanssa. Tanssimisen ja soittamisen myötä kaikilla on nyt mahdollisuus osallistua ja kokeilla.
Mikä on SingStarin suosion salaisuus?
Pelaamisen helppous - jokainen osaa sen intuitiivisesti. SingStar on mukavaa yhteistä tekemistä ystävien tai perheen kanssa, ja se luo hienon biletunnelman. Lisäksi kehittäjätiimi on sataprosenttisesti mukana pelin kehittämisessä ja parantamisessa, joten se tarjoaa jatkuvasti jotakin hauskaa jokaiselle.
Mikä on oma suosikkisi SingStar-kappaleista?
Se voisi olla Dizzee Rascalin ja Calvin Harrisin Dance Wiv Me. Se on hauskinta, kun yksi ihminen laulaa ja toinen räppää - siitä muodostuu hyvä audiovisuaalinen kokemus. Räppiosuuksia on aina hyvä olla mukana, paitsi ehkä jos mukana vanhempaa väkeä.
| Julkaisupäivä: | 10/06/10 |
|---|---|
| Kategoria: | Uutiset |
