PlayStation-pelikehittäjien suurimmat nimet muistelevat rakkaimpia PlayStation-kokemuksiaan ja kertovat, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Kun aloitit pelaamisen, olisitko voinut kuvitella, että pelit kehittyisivät niin paljon kuin ne ovat kehittyneet, tai että niitä joskus pidettäisiin "cooleina"?
"Asiat ovat muuttuneet ällistyttävällä tavalla siitä, kun pelasin Pongia lapsuudessani. Nykyaikaisten pelien huima pelimekaniikkojen määrä, mukaansatempaavuus sekä grafiikan ja äänen laatu ovat hämmästyttäviä. Kun vuonna 1979 taistelin palikan hahmossa ankoilta näyttäviä lohikäärmeitä vastaan Adventuressa, en olisi ikinä voinut kuvitella, että vuonna 2005 sama tehdään God of Warin tapaisissa puitteissa." (Rob McDaniel, pelisuunnittelija, Sucker Punch Productions)
"15 vuotta sitten vanhempani vitsailivat, että heidän lapsensa saavat vielä hyvät rahat pelien tekemisestä ja pelaamisesta. Luulenpa, että ne tuon ajan lapset, jotka nyt ovat pelialalla ja ansaitsevat hyvin, tiesivät kyllä mitä olivat tekemässä. Eikä kukaan enää naureskele peliteollisuudelle. Pelit ovat nykyään valovuosia edellä noita aikoja sen suhteen, miten ne pystyvät imemään mukaansa. Mutta minä olen jo vanhus, sillä [Sinclair ZX Spectrum] 48K:n Jetpac on minusta edelleen kaikkien aikojen siistein peli!" (Alastair Burns, Guerrilla Games)
"Minä olen varttunut pelien parissa, joten olen aina pitänyt pelejä cooleina. Olivathan ne tuolloin pienten piirien viihdettä, mutta ei silloinkaan kukaan omista kavereistani pitänyt pelaamista mitenkään ihmeellisenä. Se oli myös heidän mielestään coolia. Itse asiassa minä ja kämppäkaverini pelasimme todella paljon SNES-pelejä opiskeluaikoina (90-luvulla). Taisin olla noihin aikoihin vähän nörtti, mutta meillä oli niin hauskaa, ettei se meitä haitannut." (Ted Price, toimitusjohtaja, Insomniac Games)
Mikä on ollut mieluisin projektisi?
"Ehdottomasti EyeToy. On ollut hienoa olla osana koko prosessia, luomassa tuotetta erittäin inspiroivan tekniikan ympärille. Olen äärimmäisen ylpeä saavutuksistamme. (Ron Festejo, luova johtaja, EyeToy, SCEE London Studio)
"Street Fighter II -sarja. Ensin se sai paljon faneja pelihalleissa ja onnistui säilyttämään laatunsa siirrettäessä kotijärjestelmille, ja sitä myötä sarja kehittyi. Yleensä se todella hyvä peli ei ole sarjan ensimmäinen, vaan ehkä toinen tai kolmas, joten pyrimme aina täyttämään käyttäjien odotukset. Tämän sarjan pelien myötä pystyin saamaan suoran kontaktin käyttäjiin." (Yoshiki Okamoto, toimitusjohtaja, Game Republic)
PlayStation 3 siintää horisontissa. Onko sinulla ollut ideoita, joita olet halunnut toteuttaa vuosia, mutta jotka tulevat mahdollisiksi vasta nyt?
"PS3:n huima teho antaa ehdottomasti mahdollisuuden kehittää visuaalista puolta valtavasti. Mutta pelien on myös todella kehityttävä pelattavuuden osalta, mikäli pelien pariin halutaan uutta yleisöä." (Clemens Wangerin, studion johtaja, SCEE:n Liverpool Studio)
"Kyllä! Minulla on aivan valtava lista erilaisia ideoita... Haluaisin tehdä pelin, jonka tarinankerronta ja hahmot kilpailisivat aidosti elokuvien kanssa - PS3:n tehojen myötä se tulee olemaan mahdollista." (Tom Gillo, vastaava tuottaja, EyeToy, SCEE London Studio)
Onko jotain tiettyjä klassikoita, jotka haluaisit tehdä uudelleen
"Ei oikeastaan, vaikka uusintaversiot voivat olla hyviäkin. Omasta mielestäni olisi hyvä katsoa eteenpäin. Kuka edes haluaisi nähdä Bullittin takaa-ajokohtauksen bullet time -tehosteella? Vanhat suosikkipelit kannattaa muistaa sellaisina kuin ne olivat. Ne olivat persoonallisia luomuksia, joita määrittivät rajallinen tekniikka ja silkka mielikuvitus. Toki saamme virikkeitä toisista peleistä, mutta mitä omaperäisempiä pelejä kehitämme, sitä enemmän rajoja rikomme.
"Mutta ehkä silti G-Police..." (Alastair Burns)
"PS3:n Pong järkyttäisi maailmaa!" (Evan Wells, luova johtaja, Naughty Dog Inc.)
Millaisena näet pelien tulevaisuuden? Mitkä osa-alueet tulevat muuttumaan?
"Jokainen uusi laitesukupolvi tuo uusia mahdollisuuksia. PS3 tulee kaatamaan viimeiset raja-aidat täydellisen peleihin uppoutumisen tieltä. Se voi tarkoittaa joko täysin realistisia ympäristöjä tai sitten täysin uskottavia fantasiaympäristöjä." (Evan Wells)
"Jotta pelaamisesta tulisi entistäkin helpompaa ja suositumpaa, sen ei tulisi vaatia mitään erityistaitoja, kuten taitoa käyttää peliohjainta. Pelien tulisi myös tarjota yhä intuitiivisempia vuorovaikutustapoja. Tämä ilmiö on jo toteutumassa EyeToyn ja SingStarin tapaisten nimikkeiden ansiosta." (Dominic Cahalin, pääsuunnittelija, Cambridge Studios)
Onko pelien kulta-aika jo mennyt, vai elämmekö sitä parhaillaan?
"Jos kulta-ajalla tarkoitetaan pelihistorian kaikkein jännittävintä aikaa, niitä on mielestäni ollut jo ainakin kolme: ensin kun PS one tuli, sen jälkeen PS2, nyt PSP ja seuraavaksi PS3. Olemme onnekkaita saadessamme työskennellä alalla, joka uudistuu jatkuvasti. On hienoa jatkuvasti muuttaa odotuksia siitä, mitä pelaaminen voi olla. Uskon siis, että kulta-aikoja on tulossa vielä useita." (Clemens Wangerin)
"Itselläni saattaa olla tähän muista poikkeavia näkökantoja, onhan peliala Japanissa erilainen muuhun maailmaan verrattuna sekä pelihalli- että konsolikulttuurien osalta. Mitä konsoleihin Japanissa tulee - ja itsehän kehitän pelejä juuri konsoleille - luulen sen ajan jo menneen. Mutta muutaman vuoden päästä voinen puhua menneistä ajoista vasta "ensimmäisenä kulta-aikana". Aika näyttää, mutta jos peleihin ja niiden tulevaisuuteen ei usko, kannattaa lopettaa niiden tekeminen." (Yoshiki Okamoto)
Jos voisit siirtää itsesi peliin, mihin peliin haluaisit sisälle?
"Prince of Persia: Sands of Timeen, koska olisi mahtavaa kelata aikaa taaksepäin, jos tekisin virheen tai tapahtuisi jotain kamalaa." (David Jaffe, luova johtaja, SCEA Santa Monica Studio)
"PaRappa the Rapperin maailmaan. Miten voi olla tykkäämättä paikasta, jossa kaikki ongelmat ratkotaan rap-kilpailussa?" (Evan Wells)
"Ehdottomasti Metal Gear Solidiin. Olisi mahtavaa edetä pelin läpi häivepuku yllä. Upeaa!" (Ron Festejo)
"Genjiin, totta kai. Haluaisin esiintyä aivan pelin alussa vähäpätöisenä ja pienenä hahmona, joka tapettaisiin heti kättelyssä." (Yoshiki Okamoto)
Kuvaile korkeintaan kymmenellä sanalla, mitä PlayStation sinulle merkitsee.
"Se toi pelit osaksi valtavirtaa." (David Jaffe)
"Tyyliä, eskapismia, vaikutusvaltaa ja VIIHDETTÄ!" (Dominic Cahalin)
"Saa räjäytellä asioita ilman juridisia seuraamuksia." (Ted Price)
"Sitä ilman ei pärjää!" (Tom Gillo)