Ruutukuvat
8 kuvaa

Euroopan lehdistö ylisti tämän vuoden E3-messuilla esiteltyjä PlayStation-pelejä.
Vuoden 2009 E3-messujen päätteeksi Euroopan pelilehdistö kokosi omat suosikkinsa messuilla esitellyistä peleistä, ja moni PlayStation-peli keräsi useita tunnustuksia.
Eurogamer myönsi Sony Computer Entertainmentille parhaan julkaisijan palkinnon. Perusteluissa ylistettiin laadun ja määrän lisäksi tarjonnan monipuolisuutta.
Uncharted 2: Among Thieves -pelin ympärillä hyörineen väkijoukon perusteella Nathan Draken uusin seikkailu on yksi PlayStation 3:n odotetuimmista peleistä, ja myös kriitikot pitivät näkemästään. 1UP myönsi pelille himoitun messujen parhaan pelin palkinnon, ja sekä IGN että GameSpot nimesivät sen parhaaksi PS3-peliksi ja graafisesti vaikuttavimmaksi peliksi.
Myös Heavy Rain keräsi messuilla paljon huomiota, ja GameSpot palkitsi sen parhaana seikkailupelinä. Lisäksi IGN myönsi pelille erikoispalkinnon innovaatiosta.
ICO- ja Shadow of the Colossus -pelien luojien uusi PS3-peli The Last Guardian ei ollut vielä messuilla pelattavissa, mutta se herätti silti paljon keskustelua kävijöiden keskuudessa. Peli sai kunniamaininnan Eurogamerin pelijulkistusten sarjassa, kun varsinainen parhaan julkistuksen palkinto meni shokkipaljastukselle Final Fantasy Online XIV:n ilmestymisestä eksklusiivisesti PS3:lle. Myös IGN oli selvästi innoissaan Fumito Uedan uusimmasta luomuksesta, sillä se myönsi pelille palkinnon parhaasta taiteellisesta suunnittelusta ja parhaasta ei-pelattavasta esittelystä.
Messujen onnistujiin lukeutui myös PlayStation Store. IGN:n ladattavien pelien sarjassa kolme ensimmäistä sijaa jaettiin PS3-pelien kesken: palkintokorokkeelle nousivat Trine, Fat Princess ja PixelJunk Shooter.
Sackboyllekin riitti rakkautta IGN:ltä, sillä LittleBigPlanet PSP voitti parhaan tasohyppelyn palkinnon. Ratchet & Clank: A Crack in Time sai vastaavan palkinnon GameSpotilta.
8 kuvaa
| Julkaisupäivä: | 29/06/09 |
|---|---|
| Kategoria: | Uutiset |

Näytä rautaiset taitosi maailman parhaita ottelijoita vastaan. Namcon suosittu mätkintäsarja on palannut... kovempana kuin koskaan.
Nauti virtuaalijalkapallosta junassa tai vieraskatsomossa: FIFA 10 tuo kattavan jalkapallokokemuksen PSP:lle.
EA SPORTSin tämän kauden koripallosimulaatio luo kaikkien aikojen aidoimman NBA-tunnelman sulauttamalla tosielämän tulokset peliin.