Ruutukuvat
8 kuvaa

Astu jättiläisritarin haarniskaan ja uppoudu uljaaseen fantasiamaailmaan.
Kun White Knight Chronicles käynnistetään ensimmäistä kertaa, pelaajan ensimmäisenä tehtävänä on luoda oma hahmo. Se tehdään uskomattoman joustavilla työkaluilla: hahmon fysiikkaa, ääntä, kasvonilmeitä ja kampausta voi muokata mielensä mukaan. Hahmon luomiseen voi käyttää tuntikausia, jotta saa juuri haluamansa kaltaisen, tai sitten hahmon voi vain pistää pikaisesti kasaan ja sukeltaa suoraan peliin - käytetty aika ei tuo hahmolle etua tai haittaa.
Sama joustavuus näkyy koko pelissä, joka yhdistää täydellisellä tavalla monimutkaisuuden ja lähestyttävyyden. Niin roolipeliveteraanit kuin uudet tulokkaatkin voivat nauttia pelikokemuksesta juuri omalla tavallaan.
Otetaan esimerkiksi taistelujärjestelmä. Tarinan mittaan kasvavan seurueen jokainen hahmo voi oppia satoja hyökkäyksiä ja loitsuja käyttämällä taisteluissa ansaittuja taitopisteitä, ja hahmoa voi liikuttaa vapaasti taisteluissa, mikä tekee toiminnasta mukaansatempaavaa. Jotkin taidot ovat yleisiä, kun taas toiset vaativat tiettyä asetta. Lukemattomien ainutlaatuisten hyökkäysten ansiosta jokainen pelaaja voi taistella eri tavalla, ja lisäksi erinomainen kombojärjestelmä laajentaa mahdollisuuksia eksponentiaalisesti.
Opituista liikkeistä voi muodostaa oman yhdistelmän, jonka voi nimetä ja lisätä hahmon hyökkäysten luetteloon. Komboja voi hienosäätää lähes loputtomilla tavoilla oman pelityylin tai tietyn vihollisen heikkouksien mukaan. Tämä on otollinen mahdollisuus kovan linjan pelaajille - erityisesti verkkopelissä - kun taas satunnaiset pelaajat pärjäävät aivan hyvin pelkillä perushyökkäyksillä. Joustavan järjestelmän ansiosta kuka tahansa voi nauttia kauniista, kiehtovasta pelistä omilla ehdoillaan.
White Knight Chronicles alkaa Balandorin valtakunnasta, jossa päähahmo Leonard saa pelaajan hahmon avustamana tehtäväkseen noutaa viiniä prinsessa Cisnan 18-vuotissyntymäpäiville. Juuri Leonardin saapuessa mustan ritarin johtamat pahat voimat ilmestyvät Troijan hevosena käytettävän paraatilavan kätköistä ja kidnappaavat prinsessan. Pyrkiessään pelastamaan prinsessaa Leonard huomaa pystyvänsä kommunikoimaan jättimäisen, aistivan haarniskan kanssa: se on lyömätön ase ja pelin nimikkohahmo, valkoinen ritari.
Löydön tehtyään pelaaja pystyy muuttumaan jättiläissoturiksi milloin tahansa, kunhan vain Action Coin -kolikoita on riittävästi. Kolikoita on kuitenkin fiksua säästää matkan varrella tavattavia jättisuuria pomovihollisia varten.
Viholliset on suunniteltu erittäin hienosti, ja sarjakuvamainen, yksityiskohtainen grafiikka tekee ympäristöistä hätkähdyttävän kauniita. Kaiken kaikkiaan peli näyttää ja kuulostaa uskomattomalta ja on todellinen osoitus siitä, mitä saadaan yhdistämällä lahjakas tekijätiimi ja PlayStation 3:n tehot.
Verkkopeli on kiinnostava muunnelma yksinpelitilasta. Oman hahmon voi viedä verkkoon esineineen, varusteineen ja taitoineen, ja pelaaja voi lähteä enintään kolmen muun kanssa suorittamaan tehtäviä, joita löytyy Guild Hall -saleista tai eri puolilta valtavaa karttaa. Tämä toimii hienosti, sillä moninpeli jatkaa hahmon kehitystä häiritsemättä yksinpelin tarinaa.
Upeannäköinen White Knight Chronicles tempaa pelaajan värikkääseen, mielikuvitukselliseen maailmaan, ja lisäksi peli tarjoaa jokaiselle jotakin, kaipaatpa sitten kiehtovaa yksinpelikampanjaa tai jännittävää yhteistyöpeliä verkossa. Taistelujärjestelmä on monipuolinen ja palkitseva kaikille, jotka haluavat perehtyä sen hienouksiin. Se sopii silti myös uusille tulokkaille ja toimintapainotteisempiin roolipeleihin tottuneille.
8 kuvaa
| Julkaisupäivä: | 02/06/09 |
|---|---|
| Kategoria: | Uutiset |

Pro Evolution Soccer palaa graafisesti uudistettuna tuomaan rajua realismia arcadefutiksen klassikkosarjaan.
Ole levylautasten herra ja bileitten kuningas PlayStation 3:n DJ Hero -pelissä.
Lähde etsimään legendaarista miekkaa ja palauttamaan perheesi kunnia PSP:n Grand Theft Auto: Chinatown Wars -pelissä.