Ruutukuvat
2 kuvaa

Katsaus parhaisiin PS2-peleihin vuodelta 2008.
WALL-E
Julkaistu: heinäkuu 2008
Eräs vuoden suosituimmista elokuvista poiki yhden parhaista PS2-peleistä. Tarina kertoo pikku robotista, jota kukaan ei muistanut sammuttaa. Elokuvan ja hurmaavan päähenkilön ulkonäkö ja viehätysvoima on tavoitettu loistavasti, ja lisäksi jokainen taso on pelityyliltään erilainen, mikä pitää hauskan tunnelman yllä alusta loppuun.
LEGO Batman: The Videogame
Julkaistu: lokakuu 2008
Suosittujen LEGO Star Wars- ja LEGO Indiana Jones -pelien seuraajana Yön ritari loikkasi palikkamaailmaan vuonna 2008. Liuta tuttuja superroistoja on karannut Arkhamin mielisairaalasta, ja nyt Batmanin ja Robinin tehtävänä on puhdistaa Gotham City. Peli on aivan loistava yhteistyötilassa, jossa kaksi pelikaveria voi ohjata mitä tahansa sankareita tai roistoja.
Guitar Hero World Tour
Julkaistu: marraskuu 2008
Guitar Hero -ilmiö paisui entisestään vuonna 2008, kun Guitar Hero World Tourin mukana tulevat uudet instrumentit toivat bändiin rumpalin, basistin ja laulajan. Tuloksena on yksi kaikkien aikojen parhaista sosiaalisista peleistä: tuntuu upealta rokata kaveriporukan kanssa DVD:ltä löytyvien lukuisien raitojen tahtiin.
SingStar Singalong with Disney
Julkaistu: marraskuu 2008
Jokainen vähänkin laulutaitoinen osaa pelata SingStaria, ja jokainen haluaa takuulla mukaan tähän peliin, sillä Disney-leffat legendaarisine lauluineen ovat lumonneet yleisön kaikkialla maailmassa. SingStar Singalong with Disney sisältää 20 laulua klassikkoelokuvista, kuten Leijonakuningas, Tuhkimo ja Viidakkokirja, sekä musiikkivideot, joilla esiintyvät kaikki suosikkihahmot.
EyeToy Play: Hero
Julkaistu: marraskuu 2008
Vuoden 2008 omaperäisimpiin peleihin lukeutuva EyeToy Play: Hero hyödyntää innovatiivisesti EyeToy-USB-kameraa ja tekee pelaajasta keskiaikaisen sankarin, joka kamppailee ilkeää velhoa vastaan. Pelin mukana tulee vihreä lelumiekka, joka älykkään tekniikan ansiosta näkyy peliruudussa, kun sitä pidellään EyeToy-USB-kameran edessä. Pelaajan jokainen liike tunnistetaan, joten hän pääsee keskelle pelin tapahtumia heiluttamaan miekkaa monenlaisissa ympäristöissä. Pirteä, värikäs grafiikka saa aikaan pelin, jota pienet lapset rakastavat ja aikuiset hämmästelevät.
Tässä oli vasta viisi mahtavaa PS2-peliä vuodelta 2008. Kannattaa tutustua myös näihin: EyeToy Play: PomPom Party, Buzz! Junior: Riemuralli, Yakuza 2, SingStar Boybands vs Girlbands, Dancing Stage SuperNOVA 2, Alone in the Dark, Luxor: Pharaoh's Challenge ja Sega Superstars Tennis.
2 kuvaa
| Julkaisupäivä: | 29/12/08 |
|---|---|
| Kategoria: | Uutiset |

Pro Evolution Soccer palaa graafisesti uudistettuna tuomaan rajua realismia arcadefutiksen klassikkosarjaan.
Ole levylautasten herra ja bileitten kuningas PlayStation 3:n DJ Hero -pelissä.
Lähde etsimään legendaarista miekkaa ja palauttamaan perheesi kunnia PSP:n Grand Theft Auto: Chinatown Wars -pelissä.