Sony Computer Entertainment Europen johtaja David Reeves kertoi eu.playstation.com-sivustolle tämän vuoden suurimmat E3-uutiset.
Miten E3 on muuttunut viime vuosina?
E3 on maailmanlaajuisesti merkittävä tapahtuma - eräänlainen merkkipaalu. Vaikka vähittäiskauppa ei ole enää niin vahvasti mukana, lehdistö ja media on paikalla ja kaikki odottavat uusia julkistuksia. E3 keskittyy nykyään kolmeen alueeseen. Ensinnäkin julkistuksiin, ja toiseksi pienemmässä mittakaavassa pelifirmojen esittelemiin uutuuspeleihin. Kolmanneksi tapahtuma on hyvä tilaisuus tavata ihmisiä, erityisesti muita julkaisijoita. Merkitys alueellemme on suuri: kaikki virtaa Eurooppaan E3:sta, Leipzigistä ja Tokyo Game Show'sta. Kuluttajat haluavat tietää, miten tehdyt julkistukset koskettavat heitä.
Mitkä ovat eurooppalaisten kuluttajien kannalta tärkeimmät julkistukset?
Tänä vuonna kuultiin kolme suurta julkistusta: ensinnäkin 80 Gt:n PlayStation 3 malli saapuu Eurooppaan elo-/syyskuussa 2008. Konsolissa on samat ominaisuudet kuin Euroopassa myytävässä 40 Gt:n mallissa, mutta kaksi kertaa enemmän kiintolevytilaa. Loppuvuodesta kokoamme myös joitakin paketteja joulumarkkinoille.
Toiseksi PS3:lle aletaan julkaista Platinum-pelejä, eli pelaajat saavat mahdollisuuden ostaa suosittuja PlayStation 3 -nimikkeitä edullisempaan hintaan.
Kolmas suuri uutinen on loppuvuoden pelitarjonnan varmistuminen: mukana on esimerkiksi LittleBigPlanet ja seuraava Buzz!-peli sekä suuri joukko muiden julkaisijoiden pelejä, kuten FIFA, PES, Call of Duty, Guitar Hero ja niin edespäin.
Oletko innoissasi uusista peleistä?
Pelikattaus on paras mitä meillä on ollut, ja olemme nähneet jo alkuvuodesta paljon upeita pelejä. Ensin tuli GT5 Prologue, sitten GTA IV, Metal Gear Solid 4, SingStar Vol.2, Buzz!, LittleBigPlanet ja sitten taas Buzz!. Lisäksi muilta julkaisijoilta on tulossa ainakin kuusi tai seitsemän hittipeliä. Myöhemmin tulossa on Resistance 2, MotorStorm: Pacific Rift ja lopulta myös Killzone 2 helmikuussa 2009. Valikoima on todella erinomainen.
Miten PlayStation Network kehittyy jatkossa?
Uskon PSN:n kehittyvän kahdella tavalla: palvelun käytettävyys paranee ja tarjolla oleva sisällön määrä kasvaa. Sekä eurooppalaisilta että amerikkalaisilta kehittäjiltä on tulossa muutamia upeita PSN-pelejä ja laajennuspaketteja.
Tähän mennessä olemme tarjonneet palvelun kautta vasta kaksi suurempaa latausta, Warhawkin ja Gran Turismo 5 Prologuen, mutta jatkossa aiomme antaa kuluttajien päättää yhä useampien nimikkeiden kohdalla haluavatko he ladata pelin vai ostaa sen Blu-ray Disc -levyllä. Sama pätee myös PSP:hen. Yritämme saada yhä enemmän UMD-versioita ladattavaksi, ja ladattavia pelejä levylle. Versiot saatetaan julkaista eri päivinä, mutta lopulta kuluttaja saa itse päättää missä muodossa pelinsä haluaa.
Lisäksi haluamme ihmisten käyvän PlayStation Networkissa päivittäin, samaan tapaan kuin he käyvät tietyillä Internet-sivuilla. Haluamme ihmisten nauttivan palvelusta. Haluamme nähdä palvelun jopa hieman järkyttävän, mutta myös viihdyttävän ihmisiä.
Miten pelien julkaiseminen monessa eri muodossa vaikuttaa vähittäiskauppaan ?
Mielestäni tilanne on sama kuin elokuva-alalla, kun DVD-levyt saapuivat markkinoille ja ihmiset pelkäsivät elokuvateatterien kuolevan pois. Teatterit menestyvät edelleen hyvin, vaikka aikaa teatteriensi-illan ja DVD-julkaisun välillä voi olla vain kolme viikkoa. En siis usko vähittäiskaupan kärsivän.
Todellisuudessa suurin uutinen on peliteollisuuden menestyskulku tänä vuonna Euroopassa. Markkinat ovat kasvaneet ilmiömäistä tahtia ja pelit kuten SingStar, Buzz!, Guitar Hero ja Rock Band ovat houkutelleet mukaan paljon uusia pelaajia. Luonnollisesti myös kilpailijamme ovat saaneet mukaan uusia pelaajia. Olemme lähes tulkoon keskellä vallankumousta ja tiedän, että tulossa on yhä enemmän uusia ideoita.
Kuinka tärkeä rooli muulla kuin pelisisällöllä on PlayStationin kehityksessä?
Teemme Ranskassa yhteistyötä CanalPlussan kanssa, minkä ansiosta saimme ensimmäisinä PSP-markkinoille pelien lisäksi muuta sisältöä Meidän on jatkossakin keskityttävä ydinosaamiseemme, eli käytännössä peleihin, ja löydettävä tasapaino pelien ja muun sisällön välillä luisumatta liian kauas peleistä.
Tähän tähtää esimerkiksi PlayStation Home: painopiste on nyt selvästi peleissä, pelien käynnistämisessä Home-ympäristöstä ja kerättyjen trophyjen esittelyssä. Homen julkaisun viivästyminen ei johdu aikataulujen pettämisestä, vaan siirsimme julkaisua, koska halusimme antaa muille julkaisijoille mahdollisuuden liittyä palveluun. Voin ilokseni ilmoittaa, että palvelun kehitys on hyvällä mallilla ja otamme sen käyttöön myöhemmin tänä vuonna.
Miten Home sopii pelaajien PlayStation-kokemukseen?
Alussa palvelun käyttäjäkunta muodostuu nykyisistä PlayStation-omistajista. Seuraavaksi mukaan tulevat muut: Facebook ja MySpace ovat osoittaneet, että erilaiset Internet-sivustojen yhteisöpalvelut ovat nykyään todella suosittuja.
Home on meidän yhteisömme: ihmiset voivat jutella, katsella videoita ja pelata haluamiaan pelejä toistensa kanssa. Home ei oikeastaan ole varsinainen kohde, vaan lähtöpiste ja tapaamispaikka. Tällä hetkellä keskitymme palvelun käynnistämiseen ja esimerkiksi trophyjen toimimiseen, mutta myöhemmin tulossa on uusia innovaatioita.
Mikä on käyttäjien luoman sisällön merkitys PlayStation-yhteisölle?
Psykologisesti ihmisiä kiinnostaa tällä hetkellä valtavasti mahdollisuus ilmaista itseään; joko taiteellisesti kirjoittamalla tai luomalla jotain, tai sosiaalisesti kertomalla ihmisille tekemisistään ja suunnitelmistaan. Itseilmaisusta tulee vielä houkuttavampaa, kun siihen liitetään mahdollisuus myydä tuotoksia ja tienata rahaa.
Tarkoituksenamme on esimerkiksi tehdä LittleBigPlanetista eräänlainen iTunesin ja eBayn yhdistelmä, jossa jokainen käyttäjä tai kehittäjä joka on luonut tietynlaisia tasoja tai liitännäisiä voi tulevaisuudessa myös myydä luomuksiaan palvelun kautta. Lopulta saatamme nähdä jopa ensimmäisen LittleBigPlanet-miljonäärin!
Vaikka tason lataamisesta pyytäisi vain yhden euron, hyvällä LittleBigPlanet-tasolla voi tienata ihan mukavasti rahaa. Se on ihmisille mahtava tilaisuus näyttää, mitä he osaavat.
Miten PSP-pelien tarjonta kehittyy?
Erityisesti Japanissa monet kehittäjät ovat tehneet toisen ja kolmannen sukupolven PSP-pelejä, jotka eivät ole kovin pitkiä mutta sitäkin kiinnostavampia ja jotka saapuvat Eurooppaan todennäköisesti ensi vuonna. Olen nähnyt myös neljä tai viisi amerikkalaista peliä, joista tulee varmasti suuria hittejä.
Olemme julkaisseet myös Go!View- ja Go!Messenger-palvelut ja lisää PSP:lle suunnattuja sovelluksia julkaistaan vuonna 2009.
Millaisia tilaisuuksia mainosten saapuminen peleihin tuo SCEE:lle ja PlayStation-omistajille?
Luulen että osa kehittäjistä ei halua mainoksia peleihinsä: joissain tapauksissa tuotesijoittelu kyllä toimii, Pain on tästä hyvä esimerkki, mutta en ole varma toimisiko merkkilimua litkivän tyypin lisääminen vaikkapa Killzoneen yhtä hyvin.
Uskomme mainosten toimivan paremmin verkoston sisäisenä markkinointina: PSN-verkostoon voisi Internetin tapaan liittää hillittyjä mainoksia tai tietoiskuja. Periaatteessa eu.playstation.com-sivustolla tai PSN-palvelussa jotain sisältöä voisi myös saada käyttöönsä katsomalla mainoksia.
Mikä on tärkein eurooppalaisiin vaikuttava asia tämän vuoden E3-tapahtumassa?
Tärkeintä on huomata PS3:n kehittyvän koko ajan. Olemme tällä hetkellä vaihtamassa ehkä kolmannelta neljännellä vaihteelle ja ensi vuonna vaihdamme viitoselle. Lämmittelemme vasta moottoria.
TÄRKEÄ ILMOITUS
31. maaliskuuta 2009 alkaen Go!Messenger-palvelu ei ole enää saatavana.