Taistelu chimeroita vastaan kiihtyy, kun Resistance 2 saapuu PlayStation 3:lle.
PlayStation Day -tapahtumassa fanit pääsivät näkemään vilauksen Resistance 2:sta, jonka odotetaan olevan yksi vuoden 2008 merkkipeleistä.
Täältä tullaan Amerikka
Resistance 2 jatkaa siitä mihin Resistance: Fall of Man jäi ja vie pelaajan Atlantin toiselle puolelle vihollisen saartamaan 1950-luvun Amerikkaan. Ensikatsauksen perusteella näyttää siltä, että pelissä nähdään suurempia taisteluja, upeita maisemia ja kiehtovaa kerrontaa ensimmäisen pelin sankarin kersantti Nathan Halen näkökulmasta. Tuhottuaan vihamielisen chimera-muukalaisrodun komentokeskuksen Lontoossa Hale palaa Yhdysvaltoihin, missä hänestä tulee osa erityistä Sentinels-ohjelmaa. Ohjelma on hallituksen salainen ase chimeroiden tulevaa hyökkäystä vastaan. Kun chimerat aloittavat täysmittaisen hyökkäyksen molemmilla rannikoilla, Hale taistelutovereineen päätyy taistelemaan vastahyökkäyksen eturintamaan.
Täydelle salille peliä esitellyt Insomniac Gamesin johtaja Ted Price paljasti, että Resistance 2:ssa panostetaan erityisesti neljään asiaan: yhteisöllisyyteen, kampanjaan, yhteistyöhön ja kilpailuun. Price keskittyi PlayStation Day -tapahtumassa ennen kaikkea moninpeliominaisuuksiin. Onkin jo nyt selvää, että moninpeli on yksi alue, jolla Resistance 2 tekee pioneerityötä.
Pelissä on ennennäkemätön kahdeksan pelaajan yhteistyötila ja täysin itsenäinen verkkopelikampanja, joka on suunniteltu erityisesti yhteistyöpeliä varten. Lisäksi PlayStation Networkissa on luvassa valtavia 60 pelaajan verkkomättöjä, joissa pelaajat liittyvät tiimeihin ja yrittävät suorittaa taistelukentillä erilaisia tehtäviä. Voit taistella ystäviesi kanssa räjähde- tai jalkaväkiyksikössä, joka puolestaan on osa suurempaa armeijaa. Voiton saavuttamiseksi kaikkien on puhallettava yhteen hiileen.
Eikä siinä vielä kaikki. MyResistance.net-sivustoon tehdään radikaaleja muutoksia ja mukaan tuodaan sosiaalinen verkostoituminen Facebookin ja Flickrin tapaan. Pelaajat voivat luoda oman profiilisivunsa verkostoituakseen toisten pelaajien kanssa, joilla on samanlaiset kiinnostuksen kohteet ja tavoitteet. Tämä tukee Resistance 2:n sisäistä klaanijärjestelmää, jossa tiimipelaaminen palkitaan uusilla aseilla ja varusteilla.
Täydennystä asearsenaaliin
Kaikkien moninpelitoimintojen lisäksi pelissä on tietenkin myös eeppinen yksinpelikampanja, jossa pelaajaa odottaa koko joukko uusia chimeroita sekä asearsenaali täynnä kekseliäitä aseita, joista Insomniac on kuuluisa. PlayStation Day -tapahtumassa esiteltiin kaksi uutta asetta: suurien joukkojen niittämiseen soveltuva minigun ja kaukolaukauksiin sopiva täysautomaattinen kiikarikivääri.
Vaikka esittelyssä oli varhainen alfa-vaihetta edeltävä versio, Resistance 2 näyttää jo nyt uskomattoman hyvältä. Ensimmäisen pelin tapaan grafiikka on karhen realistinen, ja tapahtumien siirtyminen Yhdysvaltoihin on antanut suunnittelijoille mahdollisuuden työstää uudenlaisia ympäristöjä. PlayStation Day -tapahtumassa esitelty taso sijoittui metsäleiriin täynnä hirsimökkejä, kallioita ja tiheää aluskasvillisuutta, jotka antavat ovelalle pelaajalle paljon suojautumis- ja väijymismahdollisuuksia.
Nähdyn perusteella on selvää, että Resistance 2 tulee olemaan yksi vuoden 2008 pelitapauksista. Kunnianhimoinen tarinavetoinen yksinpelitila ja uudenlainen moninpeli, joka onnistuu olemaan yhtä aikaa sekä eeppinen että intiimi, tekevät pelistä vastustamattoman.