Ruutukuvat
12 kuvaa

PlayStation 3 lisää kierroksia, ja WipEout HD antaa pelaajille rajua kyytiä. Pelin kehitysjohtaja, Studio Liverpoolin Clemens Wangerin, kertoo pelistä perusteellisesti.
Kertoisitko lyhyesti, miten WipEout on kehittynyt vuosien varrella?
Vuonna 1995 ilmestyneen alkuperäisen WipEoutin jälkeen jokainen osa on tuonut pelaajille jotain uutta. Aina ennen uuden WipEout-projektin aloittamista tiimi päättää, mitä pelin osa-alueita uudistetaan, korvataan tai laajennetaan. Aina kuitenkin varmistetaan huolellisesti, että pelin jatkuvan menestyksen takaavia perusasioita ei mennä sotkemaan.
Erittäin hyvä esimerkki on aluetila, joka nähtiin ensimmäisen kerran WipEout Fusionissa (PlayStation 2) vuonna 2002 ja on ollut siitä lähtien mukana jokaisessa WipEout-pelissä. Toinen esimerkki on kierähdykset. Ne nähtiin ensi kertaa WipEout Pure -pelissä (PSP) vuonna 2005, ja ne ovat jälleen mukana HD:ssä.
Kenties suurin kehitysaskel on ollut kahdeksan pelaajan moninpeli PSP:n WipEout Puressa. Se toi WipEout-kokemukseen uuden ulottuvuuden. Siitä on luonnollisesti tullut sarjan vakio-ominaisuus, joten verkkopeli on tärkeä osa myös WipEout HD -kokemusta. Juuri verkkopelissä on käyty monta rajua ja nautittavaa kilpailua kehitystiimin kesken.
Millaisia haasteita pelin kehittämiseen liittyi ja miten selvisitte niistä?
Aloimme alusta saakka kehittää peliä, joka toimisi 1080p-tarkkuudella ja 60 kuvan sekuntinopeudella. Näin PlayStation 3:n suorituskyky pääsisi oikeuksiinsa. Koska WipEout HD on jo toinen pelimme tässä muodossa (ensimmäinen oli Formula One Championship Edition), pystyimme hyödyntämään kokemustamme ja saavutimme alkuperäiset tavoitteemme.
Tämän jälkeen varmaankin suurimpana haasteena oli päättää, milloin peli näytti tarpeeksi upealta. Grafiikan luominen oli toistuvista vaiheista koostuva prosessi, ja jokaisella kerralla nostimme visuaalista laatua pykälän verran, kunnes päädyimme lopulliseen versioon. Mielestämme WipEout HD on kaikkien aikojen täydellisin WipEout-näkemyksemme ja yksi PS3:n näyttävimmistä ajopeleistä.
Pelissä varmaan tapahtuu monia asioita, joita pelaajat eivät ehkä edes huomaa vauhdikkaan kisan aikana. Voitko antaa joitain esimerkkejä?
WipEout HD on aivan pullollaan visuaalisia yksityiskohtia, joita pelaajat eivät välttämättä huomaa ensimmäisillä ajokerroilla. Esimerkiksi aika-ajotilassa pelaajan nopeinta aikaa edustava haamualus on 3D-hologrammi, jonka heijastaa pieni, valoa lähettävä robotti. Toinen hyvä esimerkki on, että alusten ohjaamoissa olevat tietokonenäytöt oikeasti toimivat.
Kuten lähes kaikissa WipEout-peleissä, kilparatoja ympäröivän maailman laatu ja yksityiskohtaisuus on meille suuri ylpeydenaihe. Niinpä kannustamme kaikkia paneutumaan ajan kanssa kuhunkin tasoon ja löytämään omat suosikkikohtansa. Itse asiassa tämä on myös yksi syy sille, että WipEout HD:ssä on mukana kuvaustila. Pelaajat voivat ottaa kuvan milloin tahansa kisan aikana ja tallentaa sen JPEG-muodossa PS3:n kotivalikon Kuvat-kansioon (kuvat tallennetaan sillä resoluutiolla, millä peli pyörii). Näistä valokuvista saa mahtavia PS3-taustakuvia!
Musiikilla on luonnollisesti tärkeä osuus pelisarjassa - millä perusteilla päätitte, millaisia raitoja WipEout HD -peliin otettaisiin mukaan?
Ääniraidan kokoaminen on aina hauskimpia puolia WipEout-pelien tekemisessä. Pelisarjalle tyypillinen konemusiikki on monille kehitystiimin jäsenille todellinen intohimo. Musiikkia valitessamme me joko saamme ehdotuksia lisensointiosastolta tai meillä itsellämme on mielessä tiettyjä kappaleita, jotka haluaisimme mukaan pelin ääniraidalle.
Pääasiassa etsimme aina musiikkiraitoja, jotka tekevät välittömän vaikutuksen ja antavat jotain lisää ajokokemukseen WipEout-maailman huimaavan nopeissa kisoissa. On tärkeää, että kappale käynnistyy ja saavuttaa huippunsa suhteellisen nopeasti.
Uusimmissa WipEout-peleissä kisat kestävät yleensä puolestatoista kahteen minuuttiin, joten musiikkiraidan on päästävä vauhtiin nopeammin kuin esimerkiksi radiossa kuultavat kappaleet. Onneksi monet musiikintekijöistä ovat halukkaita tuottamaan remiksauksia tai uusia versioita kappaleistaan, jotta ne sopivat WipEout-peleihin.
Mitä näkökohtia oli mielessänne, kun haitte tasapainoa kilpa-ajon ja aseiden välillä?
WipEout-fanit ympäri maailmaa ovat käyneet "ajo vastaan aseet" -väittelyä aina ensimmäisestä pelistä saakka. Joidenkin fanien mielestä aseita ei pitäisi olla ollenkaan ja pelissä tulisi olla vain kilpa-ajoa. Toiset nauttivat siitä, että WipEout onnistuu yhdistämään kaksi asiaa samassa pelissä, sillä aseet tekevät kisoista yllätyksellisiä ja voivat myös hiukan tasoittaa pelikenttää. Koska aseet voi sulauttaa energian palauttamiseksi, ne myös tuovat peliin strategiaa.
Lisäksi aseet tarkoittavat sitä, että rataan on upotettu asealustoja (lentämällä niiden yli poimitaan automaattisesti yksi ase), jotka yleensä on sijoitettu ajolinjan ulkopuolelle. Pelaajan on siis päätettävä, poimiiko hän mieluummin uuden aseen vai jatkaa parasta reittiä.
Ne WipEout HD -pelaajat, jotka mieluummin kisaavat ilman aseita, voivat mukauttaa RaceBox-ominaisuuden avulla juuri omanlaisensa kisan ja kytkeä aseet pois käytöstä.
Millaista verkkosisältöä tai ladattavaa sisältöä WipEout HD -peliin on tulossa?
WipEout HD tarjoaa maailmanlaajuisen verkkopelin kahdeksalle pelaajalle, ja vaihtoehtoina ovat yksi kisa tai turnaus (enintään kahdeksan peräkkäistä kisaa). Lisäksi pelinaikainen ääni-chat on tuettu.
Kaikkia suunnitelmiamme ladattavasta sisällöstä ei ole vielä julkistettu. WipEout Puren julkaisun myötä syntyi ladattavan sisällön konsepti PlayStation-alustoille, ja siitä saakka ladattavalla sisällöllä on ollut pelisarjassa keskeinen rooli. Emme tuota faneille pettymystä tälläkään kertaa. Juuri nyt keskitymme kuitenkin tekemään pelin ensijulkaisusta parhaan mahdollisen.
Mitä yleisiä vinkkejä voisit antaa uusille tulokkaille koko WipEout-pelikokemuksen suhteen?
Niiden, jotka eivät ole ikinä pelanneet WipEoutia, kannattaa hyödyntää WipEout HD:n uutta lentoapuritoimintoa. Lentoapuri auttaa aluksen ohjaamisessa pitämällä sen oikeassa suunnassa ja pois radan reunoilta. Apurin voi ottaa käyttöön tai poistaa käytöstä milloin tahansa taukovalikossa.
Toinen hyvä keino WipEout-pelin aloittamiseen on aluetila, jossa alus kiihdyttää automaattisesti ja pelaaja voi vain keskittyä ohjaamiseen. Aluetila on myös hyvä tapa oppia ratojen kulku, sillä se käynnistyy hitaasti ja nopeutuu asteittain.
Uusien tulokkaiden on tärkeää sisäistää se asia, että aluksissa ei ole pyöriä, vaan ne leijuvat radan pinnan yllä. Ne ovat periaatteessa hyvin, hyvin matalalla lentäviä ilma-aluksia. Kun he vain pääsevät pelistä jyvälle, he voivat nauttia siitä ainutlaatuisesta ajoelämyksestä, joka on tehnyt tästä sarjasta vuosien varrella niin suositun.
12 kuvaa
| Julkaisupäivä: | 01/05/08 |
|---|---|
| Kategoria: | Artikkeli |

Pro Evolution Soccer palaa graafisesti uudistettuna tuomaan rajua realismia arcadefutiksen klassikkosarjaan.
Ole levylautasten herra ja bileitten kuningas PlayStation 3:n DJ Hero -pelissä.
Lähde etsimään legendaarista miekkaa ja palauttamaan perheesi kunnia PSP:n Grand Theft Auto: Chinatown Wars -pelissä.