Sotahuuto kaikuu taas
Call of Duty -sarja palaa toiseen maailmansotaan, ja luvassa on räjähtävä pelikokemus kahdella eri rintamalla.
Call of Duty -peleillä on rikas historia PlayStationilla. Sarjan osia on kehuttu muun muassa historiallisesta tarkkuudesta, kiehtovista ympäristöistä ja tuoreemmissa julkaisuissa myös koukuttavasta moninpelistä. PlayStation 3:lle julkaistu Call of Duty 4: Modern Warfare jätti toisen maailmansodan tantereet taakseen, mutta nyt Call of Duty: World at War palauttaa sarjan juurilleen ja hyödyntää samalla edellisosan suosittua verkkomoninpeliä.
Pelin soolokampanja käynnistyy japanilaiselta vankileiriltä, jossa Yhdysvaltain merijalkaväen sotamies Miller on juuri joutumassa teloitettavaksi. Alikersantti Roebuck ehtii viime tingassa hätiin, ja Miller lähtee Roebuckin yksikön mukana marssimaan halki Japanin ja kohtaamaan armottoman vihollisen. Rankasta alkujaksosta käynnistyy tinkimätön toisen maailmansodan kuvaus, joka ei sovi lapsille, vaikka verta ja rumaa kielenkäyttöä voikin halutessaan säätää vähemmälle.
Tarinan toisessa juonteessa ohjataan neuvostoarmeijan sotilas Dimitri Petrenkoa, jonka yksikön saksalaiset löivät Stalingradissa. Kolme vuotta myöhemmin kostonjanoinen Petrenko tovereineen etenee itärintamalla.
Monipuoliset aseet
Call of Duty: World at Warin suurimpia vahvuuksia on Tyynenmeren ympäristö: korkeat heinikot ja maanalaiset tunnelit saavat aikaan intiimejä taistelutilanteita. Lähitaistelutaidot ovat aivan yhtä tärkeitä kuin ampumatarkkuus. Eräs vihollissotilaiden hätkähdyttävä temppu on lymyillä heinikossa ja rynnätä äkkiä pistin ojossa pelaajan kimppuun. Tällaisina paniikkihetkinä on väistettävä terä R3-näppäimellä ja tehtävä heti vastahyökkäys veitsellä.
Pelin kulku on tuttu yhdistelmä lineaarisia tehtäviä ja toiminnantäyteisiä skenaarioita, tosin tällä kertaa tietyt tehtävät voi läpäistä usealla eri tavalla ja valittavana on eri polkuja, mikä lisää uudelleenpelattavuutta. Kerralla voi kantaa kahta asetta sekä kranaatteja, ja pelin varrella on poimittavana useita eri tuliaseita, mukaan lukien konepistooleja, kiikarikiväärejä, panssarintorjuntaohjuksia ja liekinheitin. Viimeksi mainittu ase osoittaa pelin tuhottavat ympäristöt: peltoja ja kokonaisia rakennuksia voi polttaa poroksi.
Call of Duty 4: Modern Warfaren suosittu ja koukuttava verkkomoninpeli tekee paluun, ja mukana on uusia ominaisuuksia ja etuja. Esimerkiksi seitsemän tapon putkesta voi palkkioksi usuttaa vastustajien perään lauman koiria. Korkealta paikalta voi katsella, kuinka viholliset pakenevat hurttia hädissään. Takaa-ajettu pystyy tietenkin ampumaan koirat tai hoitelemaan ne hyvin ajoitetuilla veitseniskuilla.
Kaveria ei jätetä
Ensimmäistä kertaa sarjassa nähdään nyt myös yhteistyöpeli. Yksinpelikampanjaa voi pelata kaksi pelaajaa jaetulla ruudulla tai enintään neljä pelaajaa verkossa. Valittavana on joko yhteistyö-kilpailutila, jossa kisataan tapoista, tai yhteistyö-kampanjatila, jossa ollaan riippuvaisia tiimikavereista ja haavoittuneen liittolaisen voi elvyttää. Tämä on tärkeää, sillä yhdenkin pelaajan kuollessa tehtävä epäonnistuu. Yhteistyötilassa on myös oma tasonkorotusjärjestelmänsä samaan tapaan kuin monen pelaajan kilpailutilassa. Menestyville pelaajille avautuu ase-etuja ja korkeampia sotilasarvoja.
Call of Duty: World at War vie suositun ensimmäisen persoonan ammuntapelin takaisin toiseen maailmansotaan ja säilyttää sarjan tunnetun historiallisen tarkkuuden ja jännittävän, elokuvamaisen pelin kulun. Verkkomoninpeli on aivan yhtä mukaansatempaava kuin Call of Duty 4: Modern Warfare -pelissä, ja uudet kartat, ominaisuudet ja historiallinen tausta ovat tuore tuulahdus miljoonille uskollisille faneille.
Taistelukenttä näyttää erilaiselta, mutta Call of Duty on palannut isolla rytinällä.