Battlefield: Bad Company™

Likainen tusina (...miinus kahdeksan)

Sotamurheita? Electronic Artsilla on täydellinen ratkaisu, johon tosin liittyy ei niin täydellinen porukka. Joten jos sinulla on ongelma, eikä ketään kelle soittaa - ja jos vain löydät heidät - niin ehkä voisit palkata... B-tiimin?

Battlefield: Bad Company tietää tarkalleen asemansa. Heti alussa kaksi pelin päähenkilöä pohtivat välinpitämättömästi, minkä puolesta he sodassa oikein taistelevat. Kunnollista vastausta ei tunnu löytyvän, joten toinen huokaisee ja toteaa:  "Tässä vaiheessa olemme vain muutama tuhat heppua räjäyttelemässä juttuja Euroopassa." Taistelutoverin vastaus?

"Jaa. Okei. Mikäs siinä."

Kieli syvällä poskessa

Kuten keskustelusta voi päätellä, pelin kehittäjä Digital Illusions CE (DICE) ei tähtää vakavaan ja synkkään sotakuvaukseen. Battlefield: Bad Company tiedostaa olevansa videopeli ja noudattelee ensimmäisen persoonan ammuskelujen konventioita pilke silmäkulmassa. Peli tarjoaa kevyemmän näkökulman yleensä varsin tosikkomaiseen lajityyppiin ja tekee satiiria sen kliseistä samaan tapaan kuin Kellyn sankarit- ja Kolme kuningasta -elokuvat.

Bad Company ei kuitenkaan ilku pelaajille tai itse sodalle, vaan pitää kielen tiukasti omassa poskessaan. Vihjeen pelin tyylistä saa jo alkumusiikista, joka ei ole tavalliseen tapaan dramaattista rumpujen jyrinää ja trumpettien pauhua, vaan hillityn tyylikäs piano- ja jousinumero rehvakkaaseen jazz-tyyliin.

Alkumusiikin omaperäisyys on varsin virkistävä kokemus, ja se toimii hyvänä johdantona peliin, joka ei liity samaan sotaan muiden ammuskelupelien kanssa, vaan kulkee omia polkujaan. Sillä vaikka Battlefield: Bad Company ottaa myös kantaa sodan hyödyttömyyteen ja kauheuksiin, pelin tekijät tietävät, että loppujen lopuksi sitä haluaa vain räjäytellä asioita hienoilla tavoilla...

"Mitäs ovista, tehdään omamme!"

Battlefield: Bad Companyn taustalla on fiktiivinen konflikti, joka vie ryhmän niskoittelevia ja syrjäytyneitä sotilaita venäläisten tykinruoaksi. Ryhmän nimi on B-company, mistä peli myös on saanut nimensä. Pelissä seurataan neljää palkkionmetsästäjiin törmäävää sotilasta. Sankarimme päättävät mieluummin päästä saaliista osalliseksi kuin taistella sodassa, jossa heidät välinpitämättömästi uhrataan.

Yksityiskohtainen ja rehevä ympäristö on täynnä kasvillisuutta, vettä ja erilaisia rakennuksia. Bad Company lunastaa lupaukset parodiasta kuitenkin myös ympäristön suhteen: pelaaja saa mahdollisuuden räjäyttää upean ympäristön kappaleiksi. Puut kaatuvat, rakennuksista jää jäljelle vain raunioita ja kukat ja ruoho silppuuntuvat taistelujen melskeissä - ja varsin vaikuttavalla tavalla.

Ympäristön tuhottavuus tuo peliin myös erinomaisen taktisen ulottuvuuden (sekä yksinpelissä että erittäin kattavassa 24 pelaajan verkkomoninpelissä), sillä suojan ei voi luottaa olevan ikuista. Taistelukenttä muuttuu koko ajan kun kattoihin ammutaan tarkka-ampujien mieliksi reikiä, seiniä räjäytetään tuhkakasoiksi ja muuta mukavaa.

Hyvässä seurassa

Ympäristön epävakauden takia peliä on pakko pelata eri tavalla kuin tyypillistä ensimmäisen persoonan ammuskelua, mikä sopii erinomaisesti pelin koomiseen sävyyn. Pelaaja pääsee ampumaan tykistötulta saattueita kohti, asettamaan räjähteitä, ajelemaan erilaisilla ajoneuvoilla (pakettiautoilla, tankeilla ja, ööh, golf-kärryllä), korjaamaan kyseisiä ajoneuvoja, katsomaan kun tekoälyn ohjaamat tiimikaverit pelaavat kivi, paperi, sakset -peliä reaaliaikaisissa välianimaatioissa ja paljon muuta.

Aikaisempien Battlefield-pelien tapaan myös moninpeli on äärimmäisen hiottu paketti. Bad Companyssa on toimiva käyttöliittymä ja älykäs ja intuitiivinen pelin kulku, ja lukuisat vivahteet tekevät pelistä monipuolisen.

Peli on iso, äänekäs ja viihdyttävä paketti, joka poikkeaa lajitovereistaan rennomman otteen ansiosta. Tarina on hyvin kirjoitettu ja toteutus on huippuluokkaa niin äänimaailman kuin visuaalisenkin puolen osalta. Huonoa seuraa? Njääh. Ihan hyvää.